| Purjehduskurssi päättyi leikkimieliseen kilpailuun |
|
Aikuisten purjehduskurssin kevytveneosuus saatiin loppuun torstaina 24.5. Kurssiin sisältyi kaksi teoriailtaa ja kuusi käytännön harjoitteluosiota seuralaisten liteillä. Viimeisenä iltana purjehdittiin kolmilähtöinen kilpailu kolmioradalla, jossa oppilaat saivat demonstroida taitonsa. Kurssin tavoitteeksi oli asetettu, että oppilaat pystyvät hyvissä oloissa purjehtimaan itsenäisesti kolmioradan. Kilpailussa ohjaajan tehtävänä oli varmistaa, ettei satu törmäyksiä eikä kaatumisia. Ennen kilpailua otettiin yksi harjoitusstartti, joka palautettiin yleisellä takaisinkutsulla. Samanaikaisesti radalla purjehti kaksi litiä Polartekin yrityspurjehduksen kilpailussa omina lähtöinään, joten kaikkiaan kilpailussa oli liikkeellä seitsemän venettä. Kurssilaiset suoriutuivat kilpailusta erinomaisesti, vain merkin kiertoihin ja lähdön ajoitukseen jäi paranneltavaa. Valitettavasti kolme kurssilaista oli työesteiden ja sairauksien vuoksi poissa päättäjäispurjehduksesta. Kaikkiaan kurssilaisia oli kolmetoista, joista seitsemän jatkaa tutustumalla kölivenepurjehdukseen viikonloppuna 9.-10.6. Kilpailunjälkeen pidettiin päättäjäiset palkintojen jakoineen. Marja Lähteinen oli taikonut kolme voileipäkakkua ja pari muuta kakkua päättäjäisjuhlallisuuksiin. Lämpimät kiitokset ohjaajille ja veneensä kurssin käyttöön antaneille litipurjehtijoille taas kerran. Paras kiitos kaikille on varmaan kurssilaisten innostunut osallistuminen. Matti Innala ja Lasse Lammi Kilpailutulokset
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||