22.-23.9.2018 Viikonloppuna purjehdittiin Porvossa Emäsalon edustalla E-jollien nuorten suomenmestaruudesta Mauri myrskyn värittämissä varsin tuulisissa olosuhteissa.
Tuusulanjärveltä kilpailuun lähti E-jolla luokassa jo erittäin kokeneet tytöt Laura Pesola ja Saara Kuisma, lisäksi kirittäjiksi mukaan lähti tällä kauden E-jollaan siirtyneet Arttu Leppänen ja Tatu Kortelainen. Nuorilla pojilla tosin jo pitkä purjehdusura takana Optimistijollissa, joten kova keli ei sinällään ollut mikään pelote. Kaikkien sääennusteiden luvatessa melkoisen kovaa keliä kilpailuorganisaatio pohti pitkään rata-alueen siirtoa lähemmäksi kotisatamaa. Lopulta päädyttiin kuitenkin kokeneimpien osallistujien toiveeseen järjestää kilpailu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Orrbyn selällä. Organisaatio kuitenkin suositteli nuorimpien purjehtijoiden harkitsemaan turvallisuusnäkökulmia ennen vesille lähtöä. Tämän seurauksena suuri osa nuorimmista osallistujista jätti suosiolla ensimmäisen päivän kilpailut väliin ja keskittyi seuraamaan tapahtumia radalla huoltoveneistä.
Lauantaina keskituuli pysytteli koko ajan 10m/s yläpuolella ja pahimmat puuskat lähellä 16m/s. Tapahtumia vesillä sitten tarjoiltiinkin koko päiväksi. Ennen ensimmäistäkään lähtöä osa veneistä kärsi kalustovaurioita ja muutama päätti keskeyttää jo heti rata-alueelle päästyään. TP:n purjehtijoista pojat tarkkailivat tilannetta suosiolla kumiveneessä. Saaran purje repesi tuulessa jo ennen ensimmäistä lähtöä ja sitä vaihtaessa hän ei ehtinyt lähtöön lainkaan. Laura sen sijaan pääsi radalle ollen ensimmäisessä lähdössä hienosti 4. Ensimmäisen lähdön aikana varsinkin kova myötätuuliosuus koitui monelle kohtalokkaaksi sijoitusten kannalta. Lähes kaikilla purjehtijoilla oli vaikeuksia pitää venettä pystyssä puuskaisessa tuulessa ja valokuvaajille tarjoiltiinkin varsin huimia kuperkeikkoja ja täpäriä ohitustilanteita. Onneksi sää oli vielä mukavan lämmin eikä alkuun satanut vettäkään. Päivän toiseen lähtöön Saaran purje saatiin vaihdettua ja molemmat tytöt pääsivät mukaan kisaan. Tuuliolosuhteet olivat koventuneet päivän aikana entisestään ja erittäin kova vesisade haittasi vielä ajoittain näkyvyyttäkin. Kovan taistelun tuloksena tytöt tulivat maaliin peräkkäin hienosti sijoilla 4. Ja 5. Kahden lähdön jälkeen huoltoveneetkin palkittiin odotetusti AP-A viestilipuilla, joka tarkoitti sitä ettei kolmatta lähtöä enään ajeta. Tuuli oli koventunut entisestään ja kaikki veneet lähetettiin takaisin rantaan. Ilta menikin monella voimia keräillen ja kalustoa kunnostaen sunnuntaita varten.
Kaikkien suureksi iloksi toinen kilpailupäivä alkoi varsin aurinkoisissa merkeissä, tuulen ollessa edelleen reipas mutta varsin kohtuullinen edelliseen päivään verrattuna. TP:n kaikki neljä purjehtijaa suuntasi veneensä merelle intoa puhkuen. Pojat hakivat ennen kaikkea lisää kokemusta ja tytöillä oli selkeä mitalin kiilto silmissä. Saaralla oli tosin jo yksi poisjättösija tuloksissa lauantain kalustovauriosta. Kolmas lähtö olikin varsin tasainen ja kaikki veneet pysyivät hyvin yhdessä laumassa. Laura ja Saara tällä kertaa kärjen tuntumassa sijoilla 5. ja 4. Poikien kilpaillessa kovasti laivueen toisessa päässä. Tuulta heillekin oli vielä vähintäänkin riittävästi ja osin kevyempi massa teki myös osaltaan veneen käsittelystä haastavaa. Varsin puuskainen ja kääntyilevä tuuli, yhdistettynä haastavaan veneenkäsittelyyn, vei TP:n pojilta mahdollisuuden hyödyntää täysimittaisesti edellisessä veneluokassa opittuja hienoja taktiikka ja strategiataitoja. Varsinaisen purjehduksen ollessa tällä kertaa enemmän selviytymistä ja venevauhdin ylläpitämistä. Toki mukaan mahtui muutama lipsahdus ja lyhyitä uimahetkiä. Mutta huomattavasti vähemmän kuin lähes kaikille kokeneemmille lauantain myrskytuulissa. Laura ja Saara sen sijaan esitteli ajoittain erittäin hienoja taktisia ratkaisuja ja venevauhtienkin ollessa aivan kärjen tasoa. Neljännessä lähdössä tytöt ottivat upeasti jopa kaksoisvoiton, Saaran ollessa vielä täysin ylivoimaisesti edellä muita. Tasaisen varmat ja taitavat purjehdukset suotuisissa olosuhteissa tarjosivat Lauralla nuorten SM pronssia ja Saaralle 4. Sijan. Voiton kilpailussa vei Axel Laine ja toiseksi sijoittui hänen seurakaverinsa Ilari Muhonen, Espoon Pursiseurasta.
M.Leppänen
TULOKSET:
|
Sija |
Vene |
Kippari |
Seura |
R1 |
R2 |
R3 |
R4 |
R5 |
R6 |
Pisteet |
|
1 |
FIN 844 |
Axel LAINE |
EPS |
2 |
1 |
1 |
3 |
(9) |
1 |
8 |
|
2 |
FIN 212 |
Ilari MUHONEN |
EPS |
1 |
2 |
2 |
(4) |
1 |
4 |
10 |
|
3 |
FIN 841 |
Laura PESOLA |
TP |
4 |
4 |
5 |
2 |
(6) |
2 |
17 |
|
4 |
FIN 832 |
Saara KUISMA |
TP |
(DNS) |
5 |
4 |
1 |
7 |
3 |
20 |
|
5 |
FIN 823 |
Julius DONNER |
EMK |
5 |
7 |
3 |
9 |
4 |
(10) |
28 |
|
6 |
FIN 790 |
Viivi MOISIO |
EMK |
6 |
(12) |
10 |
10 |
2 |
5 |
33 |
|
7 |
FIN 1132 |
Tommy STENIUS |
HSK |
7 |
(11) |
8 |
6 |
5 |
9 |
35 |
|
8 |
FIN 820 |
Daniel KARIO |
EPS |
(8) |
6 |
6 |
8 |
8 |
7 |
35 |
|
9 |
FIN 944 |
Aleksi SAARNI |
HSK |
9 |
8 |
(12) |
11 |
3 |
11 |
42 |
|
10 |
FIN 81 |
Hannu KARIO |
EPS |
(DNS) |
22 |
11 |
5 |
10 |
6 |
54 |
|
11 |
FIN 9 |
Oskari JAAKKOLA |
HSK |
(DNS) |
22 |
9 |
7 |
11 |
8 |
57 |
|
12 |
FIN 51 |
Joona PASANEN |
EPS |
10 |
9 |
13 |
(15) |
13 |
12 |
57 |
|
13 |
FIN 999 |
Jaakko HAATAJA |
MP |
11 |
10 |
(17) |
12 |
17 |
13 |
63 |
|
14 |
FIN 450 |
Lili KOTILAINEN |
HSK |
(DNS) |
14 |
7 |
18 |
12 |
14 |
65 |
|
15 |
FIN 10 |
Artturi JOUTSAMO |
TPS |
12 |
13 |
15 |
13 |
15 |
(19) |
68 |
|
16 |
FIN 851 |
Lucas HOVINIEMI |
EPS |
3 |
3 |
(DNC) |
DNC |
DNC |
DNC |
72 |
|
17 |
FIN 894 |
Tatu KORTELAINEN |
TP |
(DNS) |
DNS |
14 |
16 |
14 |
15 |
81 |
|
18 |
FIN 39 |
Arttu LEPPÄNEN |
TP |
(DNS) |
DNS |
16 |
17 |
16 |
17 |
88 |
|
19 |
FIN 803 |
Juho-Pekka SALO |
EMK |
(DNS) |
DNS |
18 |
14 |
18 |
22 |
94 |
|
20 |
FIN 2 |
Jesse FAHLBOM |
TPS |
(DNS) |
DNS |
19 |
19 |
19 |
16 |
95 |
|
21 |
SWE 3504 |
Martin EDELMAN |
TPS |
(DNS) |
DNS |
20 |
20 |
20 |
18 |
100 |
VALOKUVIA:
Aleksi ja Julius hämmästelee Lauran manööverejä myötätuuliosuudella.
Tatu (894) ja Arttu (39) hyvin mukana pelissä.
Saara (832) hätistelee kärkisijoja ylämerkillä.
Kovaa taistelua ensimmäisellä ylämerkillä. Saara (866) hienosti kärjen tuntumassa.
Mauri myrsky tarjosi riittävästi haasteita kokeneillekkin purjehtijoille.
Ajoittain puuskainen tuuli yllätti ja lähes jokainen joutui taistelemaan olosuhteita vastaan.
Laura Pesola E-jolla nuorten SM pronssia.
E-jolla nuorten mitalistit: 6.Viivi Moisio (EMK), 5. Julius Donner (EMK), 4. Saara Kuisma (TP), 3. Laura Pesola (TP), 2. Ilari Muhonen (EPS), 1. Axel Laine (EPS)