Nacra-tiimi Sinem Kurtbay-Akseli Keskinen etsii sponsoreita Kohti Pariisia -projektiin
Kuva: Joakim Wilenius/SPV
Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen saavuttivat pronssia Nacra 17-luokan vuoden 2022 MM-kisoissa syyskuussa Kanadan Nova Scotiassa. Akseli Keskinen ennakoi vahvaa panosta MM-kisoissa jo keväällä, kun hän arvioi kauden menestymismahdollisuuksia. Nyt katseet ja tavoitteet ovat asetettumassa kohti Pariisin 2024 olympialaisia.
Harjoittelusta Akseli Keskinen kirjoittaa: ”Kilpapurjehdus on täysipäiväistä työtä. Leiripäivän aikana käydään vesillä, salilla/lenkillä, analysoida päivän purjehdusta, huolletaan venettä, tehdään ruokaa, syödään, palaudutaan ja nukutaan. Jos kaiken lisäksi pitäisi opiskella ja käydä töissä, vuorokaudelle tulisi mittaa 36 tuntia. Joten tarvitsemme taloudellista tukea pystyäksemme harjoittelemaan. Leiri- ja matkustuspäiviä tulee vuodessa yli 250. Jos haluat tukea projektiamme pyydän ottamaan yhteyttä ja matkaamaan kanssamme kohti Pariisin Olympialaisia. Pienistäkin puroista syntyy suuria jokia.”
Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen Nacra-tiimi kohti Pariisia -projekti tarvitsee siis sponsoreita.
"Yhteistyökumppaneille meillä on tarjota muun muassa yrityspurjehduksia,
elämyspäivä Nacran kyydissä ja medianäkyvyyttä."
Akseli Keskinen aloitti Optimisti-jollalla purjehtimisen Tuusulanjärvellä vuonna 2007. Taitavaksi osoittautunut purjehtiija edusti kasvattajaseuraansa Tuusulanjärven Purjehtijoita eri veneluokissa kansallisissa kilpailuissa 2010-luvulla ja osallistui myös kansainvälisiin kilpaluihin. Tie kansainväliselle huipulle on avautunut Nacra 17-luokassa, jossa venekunta Sinem Kurtbay-Akseli Keskinen on viime vuosina vahvasti kisannut.
Jos haluat tukea keskiuusimaalaista, Tuusulanjärvellä ensimmäiset purjehdusoppinsa saanutta urheilijaa kohti Pariisin olympiakisoja, niin ota yhteyttä:
Akseli Keskinen
This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
+358403525514
Lisäksi voit seurata Nacra 17 -tiimiä Instagramissa: @Sailingteamfinland @akselikeskinen @sinemkurtbay
Nacra-tiimin MM-pronssia juhlittiin syyskuussa
Nacra-tiimi Sinem Kurtbay - Akseli Keskinen saivat lämpimän vastaanoton, kun he palasivat Suomeen ja NJK:n ravintolassa 14 syyskuuta pidettyihin mitalijuhliin. Tuusulanjärven Purjehtijoiden onnittelut tilaisuuteen vei seuran kommodori Juha Savela. Pöytäkeskuteluissa kävi hyvin ilmi, miten mittava ponnistus tällainen Nacra 17 -luokan olympiaprojekti on. Suomen Purjehdus ja Veneily (SPV) tekee hyvää työtä huippupurjehduksessa. Kansalliset purjehdusseurat auttavat etenkin harrastuksen alkuvaiheessa, mutta kansainvälisellä huipulla menestymiseen tarvitaan myös yhteistyökumppaneita ja sponsoreita. Huippupurjehdusta tukemalla Keski-Uusimaan kunnille ja yrityksille on nyt tarjolla näkyvyyttä:
Lisää aiheesta Akseli Keskisen artikkelissa Tuusulanjärven Purjehtijoiden vuosijulkaisusta sivuilta 36-37.