Pohjolan purjehduskauden päätöskilpailu Olympic Class Regatta käytiin perinteisesti lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Tukholmassa Saltsjöbadenin maisemissa KSSS:llä (Kunliga svenska segesällskapet). Kilpailuissa oli veneluokkia kaikkiaan 12 ja venekuntia oli ilmoittautunut miltei 500. E-jollia (Europe Class), joka oli yksi suurimmista luokista, oli kilpailussa 75. Suomesta oli paikalle tullut seitsemän purjehtijaa viidestä eri seurasta. Saara Kuisma edusti Tuusulanjärven Purjehtijoita. Osalle luokista kyseessä olivat kansalliset mestaruuskisat, jolloin purjehduspäiviä oli kolme. E-jollakisa kuului tänä vuonna Elitserien-sarjaan. Sen vuoksi osallistujia oli paljon ja taso oli kova. Kilpailu käytiin kaksipäiväisenä. Tuuli oli molempina päivinä suunnaltaan ja voimakkuudeltaan vaihtelevaa eli tyypillistä Baggensfjärdeniä. Perustuuli puhalsi n. 6 m/s. Lauantaina purjehdittiin kolme ja sunnuntaina kaksi lähtöä. Saara hallitsi shiftit hyvin ja haki aktiivisesti puuskia, parhaana lähtötuloksena 2. sija ensimmäisessä startissa. Muissakin lähdöissä tuli kelpo tuloksia; sen johdosta Saara oli naisten sarjan voittaja ja kokonaiskilpailun yhdeksäs ollen siten paras Suomalainen E-jollapurjehtija.