TP toimii vastuullisesti korona-aikana

Suomen Purjehdus ja Veneily ry suosittelee seuroja ylläpitämään harrastustoimintaa vastuullisesti ja alueellinen koronavirustilanne aktiivisesti huomioiden. Seurojen vastuulla on seurata oman kuntansa suosituksia. Lisätietoa ja ajantasaiset ohjeistukset, suositukset ja määräykset koronavirusepidemiasta Olympiakomitean, Valtioneuvoston, THL:n ja AVI:n nettisivuilla.  

TP:n toiminnassa noudatetaan mm. seuraavia toistaiseksi voimassa olevia ohjeita, joita myös Olympiakomitean suosittaa lajien terveysturvalliseen toimintaan koronaepidemian kaikissa vaiheissa (perustaso, kiihtymisvaihe, leviämisvaihe):

  • Toimintaan ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Oireisen on hakeuduttava koronavirustestiin ja omaehtoiseen karanteeniin ohjeistuksen mukaisesti.
  • Yli 12-vuotiaat (vuonna 2008 syntyneet ja vanhemmat) käyttävät kasvomaskia harjoittelun ulkopuolella. Kasvomaskin käytössä huomioidaan siihen liittyvät ohjeet.
  • Harrastustoimintaan kokoontuvat vain tarvittavat henkilöt: osallistujat, valmentajat, toimihenkilöt ja välttämättömät huoltajat. Valmentajat, toimihenkilöt ja huoltajat käyttävät kasvomaskia harrastustoiminnan aikana.
  • Harrastustoimintaan osallistuvat menevät harrastustilaan, kun edelliset osallistujat ovat lopettaneet oman harrastustoimintansa ja poistuneet harrastustilasta. Oman harrastustoiminnan alkamista ei mennä odottamaan harrastustilaan.
  • Puku- ja pesuhuonetiloja ei käytetä tai niiden käyttö on hyvin rajattua.
  • Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Kädet pestään huolellisesti ennen ja jälkeen harrastustoiminnan. Käsidesiä on oltava saatavilla harrastustoiminnan aikana.
  • Huolehditaan  turvaväleistä ja turvallisista tapaamisista. Pidä 2 metrin turvaväli muihin ihmisiin.
  • Harrastusryhmä kokoontuu aina samassa kokoonpanossa ja läsnäolleet kirjataan ylös.