Tuusulanjärven Purjehtijat jäsenkirje 5/2021

Sisältö:

  • Purjehduskurssit saatiin päätökseen
    • Nuorten ja aikuisten purjehduskurssi 2021
    • Lasten optimistijolla-kurssi ja nuorten laser-kurssi
  • Tiistaikisat ja torstaitreenit jatkuvat
  • Purjerannassa tapahtuu

Purjehduskurssit saatiin päätökseen

Nuorten ja aikuisten purjehduskurssi 2021

Kurssille saatiin 9 purjehduksesta kiinnostunutta ja innokasta oppilasta, joista yksi tuli mukaan joustavasti puolessa välissä ja sai suoritettua kurssin loppuun osittain omalla veneellään torstaitreenien yhteydessä. Lisäksi saimme vielä yhden lisäoppilaan mukaan köliveneretkelle.
Kurssi aloitettiin alkuperäisen aikataulun mukaan vapun jälkeen 3.5. teoriaosuudella. Viime vuoden mallin mukaan noudatimme koronaohjeistuksia teoriaosiolla ja maissa tapahtuvassa koulutuksessa. Vesillä sama ohjaaja koulutti vastaavasti samoja oppilaita koko kurssin ajan, jolloin saimme minimoitua koronariskit. Kurssin kuusi purjehdusharjoitusta vietiin läpi suunnitellusti ja oppilaat näyttivät purjehdustaitonsa kahdessa tiistaikisassa 18.5 ja 25.5, jolloin pidettiin kurssin päättäjäiset kakkukahveineen. Kurssilaisista 7 ilmoittautui myös köliveneretkelle, joista ensimmäinen toteutui aikataulun mukaan la 12.6., mutta su 13.6 retki jouduttiin siirtämään navakan tuulen vuoksi. Uusi yritys tehdään su 20.6.
Parhaat kiitokset litikippareillemme asiantuntevasta ja innostavasta koulutuksesta sekä Teijo Meriselle köliveneretkien mahdollisuudesta.



Teksti ja kuvat: Matti Innala

Lasten optimistijolla-kurssi ja nuorten laser-kurssi

Opti-alkeiskurssilla oli 12 innokasta purjehtijaa, joilla innostus puhkesi kukkaan Flamingo Spa:ssa järjestetyssä jollankaato -harjoituksessa.
Intensiivijakson aikana intoa ja hyvää purjehduskeliä riitti. Yksi vanhemmista bongasi itse nuoruudessaan käyttämän purjeenkin harjoitusten yhteydessä. Vanhemmilla riitti kovasti kiinnostusta niin omien lasten purjehdustekemistä kohti kuin itse purjehdukseen lajina.

Viimeiset alkeiskurssiin sisältyvät torstai-treenit ovat kesäkuun puolivälissä ja osanottajien määrä  on ollut riemastuttavaa. Kolmioratakin sujuu jo kiitettävästi kaikilta. Torstaitreenit jatkuvat toki läpi kauden samaan aikaan, uskomme että treeniryhmä voimistuu useammalla innokkaalla treenaajalla tämän vuoden aloittajista.

Ensimmäistä kertaa järjestetty nuorten laser-kurssilla oli 4 purjehtijaa vaihtelevalla lajitaustalla, Laserit ovat tulleet ainakin tutuiksi ja treeniryhmän jatkaa torstaisin.

Tuusulanjärven Purjehtijat on saanut vuosille 2020-2021  junioripurjehduksen kehittämiseen opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuratukea, jota on käytetty myös tämän kesän lasten ja nuorten kurssien toteuttamiseen.



Teksti ja kuvat: Nico Soukka

Tiistaikisat ja torstaitreenit jatkuvat

Purjehduskausi etenee Tuusulanjärven Purjehtijoiden tiistaikilpailujen ja torstaitreenien muodossa! Tiistaikilpailujen perinne on jatkunut katkeamatta koko seuramme 50-vuotisen historian ajan.

Jo pidettyjen tiistaikisojen lisäksi järjestämme kesän aikana vielä toistakymmentä tiistaikilpailua, joissa kilpaillaan enemmän ja vähemmän vakavasti seuran mestaruudesta. Pitkän tiistaikilpailu perinteen jatkumiseksi seura tarvitsee aktiivista jäsenten talkootyötä. Vesille tarvitaan niin kilpailun järjestäjiä, turvaveneen kuljettajia kuin kanttiiniin kahvinkeittäjää. Tervetuloa hienoon porukkaan mukaan!

Tiistaikilpailujen läpiviemiseen tarvitaan seuraavia toimijoita:

Tiistaikisan Kilpailupäällikkö järjestää kilpailun: Hän hoitaa lähdöt ja maaliintulot sekä kirjaamaa tulokset ylös.
Turvapäällikkö ajaa turvavenettä, vie ratapoijut paikoilleen kilpailupäällikön ohjeiden mukaisesti ja varmistaa kilpailijoiden turvallisuuden vesillä.
Kanttiinin tarvitaan henkilö joka keittää kahvit jotta kilpailun jälkeen on mukava tulla kahville ja iltapalalle sekä rupattelemaan juuri loppuneen kisan tapahtumista.
Kiinteistöhuoltoon tarvitaan henkilö, jotta kilpailemiseen ja harjoitteluun käytetty Purjeranta ja rakennukset pysyvät viihtyisässä kunnossa koko purjehduskauden ajan.

TP:n jäsen, varaathan sinulle sopivan vapaan ajankohdan tiistaikilpailu kalenterista:
https://www.tpsail.net/tp/index.php/kalenteri/vuorolista3

Vielä on vapaita aikoja talkoovuorolistassa! Muutamia paikkoja on vapaana kesä-heinäkuussa ja varsinkin elokuulle tarvitaan tiistaikisatalkoilijoita.

Vuorolistan sarakeotsikoita klikkaamalla löytyy myös tarkemmat ohjeet kilpailupäällikön tehtävien, turvapäällikön tehtävien, kanttinin ja kiinteistöhuollon hoitamiseksi. Lisätietoja saat kysymällä This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Neuvoja ja apuja saa myös rannassa tulemalla esimerkiksi edeltävänä tiistaikisa päivänä tutustumaan tehtäviin paikan päällä.
Mikäli varaamallesi ajankohdalle tulee muuta ohjelmaa, sovi siirrosta tai vaihdosta muiden tiistaikisa järjestäjien kesken.

Käy siis varaamassa kesän 2021 tiistain talkoovuorosi – nähdään rannassa purjehduksen merkeissä!


Purjerannassa tapahtuu

50 vuotta Hyvällä tuulella Tuusulanjärvellä,

Tuusulanjärven Purjehtijat ry:n hallitus